Telia

Telia Logo

“Telia on uuden sukupolven vahva operaattori kansainvälisesti ja paikallisesti”

Telia Liittymät

 

Telia Finland Oyj ( oli vuoteen 2003 asti Sonera Oyj ja 2017 vuoteen asti TeliaSonera Finland Oyj ) On suomen maayhtiö Telia Company-konserni.

Telian tarkoituksena on luoda uudenlaisia yhteyksiä ja haluaa tuoda kaikki asiakkaat ja yritykset lähelle asioita jotka ovat tärkeitä. Taival Telialla alkoi suomessa jo vuonna 1855. Telia sijoittaa melkein joka vuosi yhteyksiin noin 200 miljoonaa euroa ja töitä tarjotaan 3500 ihmiselle. Operaattorin tarkoituksena on näyttää suuntaa tulevaisuuteen laajasti toimialalla. Se on luonut sen kulttuurin, Silloin kaikki tuntee olevansa osa jotain isompaa. Telian sanoja lainaten, että he pystyvät vaikuttamaan kaikkien ihmisten elämään tehden siitä tottakai sujuvampaa ja huomattavasti parempaa. He myös haluavat taata sen, että asiakkaat ja muut tuntevat olonsa kotoisaksi ja turvalliseksi.

 Miksi Telia

Telialla kulkee vastuu ja vapaus käsi kädessä. Operaattori antaa heti alkuun jo niin paljon vastuuta kuin sitä haluat. Itsestäänselvyytenä telia pitää joustavuutta, olipa sitten kyse misä vaan.

Toisena seikkana Telia pitää merkitystä. He palvelevat jopa miljoonia asiakkaita päivittäin! Miltä sinusta tuntuu, kun nettiyhteytesi katkeaa? Operaattori lupaa pelastaa, auttaa, tukea ja tietenkin ilahduttaa asiakkaitaan ja tottakai koko yhteiskuntaa. 

 Esimerkki Telia Rajaton 450M

Nämä mahtavat ominaisuudet saat käyttöösi maksamalla kuukaudessa 39,90 €

• Tekstiviestit ja puhelut rajattomasti Suomessa sekä EU/ETA maissa.

• 4G-verkko maksiminopeudellaan 450 Mbit/s.

• Netti EU/ETA – maissa 20Gt/kk.

• Netti kotimaassa, pohjolassa ja Baltiassa RAJATON.

 

Telia Rajaton 200M

Tämän paketin ominaisuudet saat käyttöösi kuukausimaksuna 29,90€

•Tekstiviestit ja puhelut rajattomasti suomessa sekä EU/ETA-maissa.

• 4G-verkko maksiminopeudella 200 Mbit/s.

• Netti EU/ETA- maissa 15Gt/kk.

• Netti kotimaassa, Pohjolassa ja Baltiassa RAJATON.

Telia Liittymäpaketit

Telian puhelinliittymät ovat alkaen 6,90€ – 39,90€/kk. Liittymät ovat aina ilman sitoutumispakkoa, sisältää rajattoman netin ilman datakattoa. EU/ETA-maissa, pohjolassa ja Baltiassa netin käyttö ja roaming sisältyvät hintaa.

Telian liittymää valitessasi muista aina ensin:

  1. Valita hinta mitä olet valmis liittymästä maksamaan. Hinnat pyörivät alle 15€/kk – alle 45€/kk välillä. 
  2.  Sen jälkeen valitse nopeus minkä haluat siihen. Nopeudet ovat satunnaisselailuun 0,256 Mbit/s – Huippunopea netti 450 Mbit/s siihen asti ja siltä väliltä. 
  3.  Tämän jälkeen voit valita haluatko pakettiisi puhetta ja viestejä. Voit valita joko sen, että maksat puheluista ja viesteistä kappale ja minuutti kohtaisen hinnan tai vaihtoehtoisesti sen, että ne sisältyvät pakettiin. 

Tämän ansiosta saat itsellesi juuri sopivan puhelinliittymän omiin tarpeisiisi! Kannattaa myös ennen liittymän valintaa kilpailuttaa se, silloin saat aina parhaimmat tarjoukset

 

Lisää Telian paketteja:

Telia Rajaton 100M

Tämän paketin saat käyttöösi maksamalla kuukausimaksuna 26,90 €.

• Puhelut ja tekstiviestit 1200 min&kpl/kk.

• 4G-verkon maksiminopeudella 100 Mbit/s.

• Netti EU/ETA – maissa 10Gt/kk.

• Netti kotimaassa, Pohjolassa ja Baltiassa RAJATON.

 

Telia Rajaton Lite 100M

Tämä paketti on aktiivisurffaajan unelma ja sen saat käyttöösi maksamalla kuukausimaksuna 24,90€.

• Puhelut ja tekstiviestit käytön mukaan 0,07€/min tai kpl.

• 4G-verkon maksiminopeudella 100 Mbit/s.

• Netti EU/ETA – maissa, Pohjolassa ja Baltiassa 7Gt/kk.

• Netti kotimaassa RAJATON.

 

Telia Rajaton 20M

Tämä paketti on oiva valinta peruspaketiksi, jos et tarvitse mitään spesiaalia. Saat sen käyttöösi maksamalla kuukausimaksuna 22,90 €.

• Puhelut ja tekstiviestit 250 min&kpl/kk.

• 4G-verkon maksiminopeudella 20 Mbit/s.

• Netti EU/ETA – maissa 7Gt/kk.

• Netti kotimassa, Pohjolassa ja Baltiassa RAJATON.

 

Telia Rajaton Lite 0,2M

Tämä paketti on hyvä valinta jos haluat perusliittymän edulliseen hintaan. Saat sen käyttöösi maksamalla kuukausimaksuna 6,90€.

• Puhelut ja tekstiviestit käytön mukaan 0,07€/min tai kpl.

• 4G-verkon maksiminopeus 0,256 Mbit/s.

• Netti EU/ ETA- maissa, Pohjolassa ja Baltiassa 2Gt/kk.

• Netti kotimaassa RAJATON.